Jalkapallon MM-kisoista tulossa ennätysluokan kaupallinen tapahtuma

Jalkapallon MM-kisat ovat maailman suurin yksittäinen urheilutapahtuma, mikä näkyy sponsorisopimuksissa.

Työntekijät työskentelevät nosturissa Los Angelesin stadionilla.
Los Angelesin stadionin julkisivua viimeisteltiin sunnuntaina kisoja varten. Stadion on nimetty väliaikaisesti SoFi Stadiumiksi jalkapallon MM-kisojen ajaksi. Kuva: Patrick T. Fallon / AFP

Jalkapallon MM-kisoista on tulossa historiallisen mittaluokan kaupallinen tapahtuma.

Talouslehti Forbesin mukaan Kansainvälinen jalkapalloliitto (Fifa) odottaa kisoista lähes kahdeksan miljardin euron liiketuloja, jotka koostuvat etupäässä tv-oikeuksista ja sponsorisopimuksista.

Fifan tekemien sponsorisopimusten arvon arvioidaan olevan yhteensä yli kaksi miljardia euroa. Lipunmyynnistä kertyy noin 2,5 miljardia ja tv-oikeuksista runsaat kolme miljardia.

Kisat rikkovat ennätyksiä monella rintamalla.

Pelejä on yli sata, ja ensimmäistä kertaa kisoilla on kolme järjestäjämaata. Ottelut pelataan kuudellatoista stadionilla neljällä eri aikavyöhykkeellä, ja aikaa on varattu viisi viikkoa. Mukana on 48 maata, mikä on kuusitoista enemmän kuin vuonna 2022.

Eri aikavyöhykkeet kasvattavat yleisöjä

Fifa odottaa tämän vuoden kisoille ennätysyleisöjä.

Vuoden 2022 Qatarin MM-kisoja seurasi noin viisi miljardia katsojaa. Heistä kolme miljardia oli tv:n ääressä, lähes yhtä moni seurasi pelejä striimeistä ja runsaat kaksi miljardia ihmistä sosiaalisesta mediasta.

Tänä vuonna kisojen arvioidaan tavoittavan jopa kuusi miljardia ihmistä, joka olisi noin 70 prosenttia maapallon väestöstä.

Fifan mukaan eri aikavyöhykkeillä pelaaminen kasvattaa yleisömääriä entisestään, minkä takia yritykset ovat kisanneet ankarasti paikasta virallisten sponsorien joukossa.

Kolmiportainen sponsorijärjestelmä

Fifalla on tarjota yhteistyökumppanien brändeille poikkeuksellista näkyvyyttä.

Liiton sponsorijärjestelmä muodostuu kolmesta portaasta, jossa ylimpänä ovat pitkäaikaiset kumppanit. Toisena ovat tämän vuoden kisoja sponsoroivat yritykset ja kolmantena alueelliset tukijat, jotka huolehtivat logistiikasta ja vieraiden kestityksestä.

Ensimmäiseen portaaseen kuuluvat muun muassa Adidas, Coca-Cola, Hyundai-Kia, Visa ja Qatar Airways. Toisessa luokassa ovat McDonald’s, Budweiser, Bank of America, Unilever ja Verizon. Paikallistasolla kisoja tukevat muun muassa Airbnb, Home Depot ja Valvoline.

Fifan mukaan tämänvuotiset kisat ovat houkutelleet erityisesti matkailun, ruoan ja digipalvelujen aloilla toimivia mainostajia.

Resepti on yksinkertainen: jalkapallon MM-kisat ovat maailman suurin urheilutapahtuma, joka tarjoaa sponsoreille mahdollisuudet kertoa suuria tunteita sisältäviä tarinoita.