Yle.fi – Etusivu

Hallitus haluaa alentaa maahan­muuttajien sosiaalitukea. Asian­tuntijoiden mukaan kotoutuminen vaatii riittävää tukea ja resursseja, ei leikkauksia.

Talviliikuntapaikkojen ylläpidosta on tullut haastavaa vaihtelevien lämpötilojen vuoksi, toteaa Vaasan kaupungin liikuntatoimenjohtaja Mika Lehtonen.

Kuntodoping on kasvava ilmiö erityisesti nuorten miesten parissa. Sosiaalinen media tekee ilmiöstä näkyvän ja hyväksyttävän, vaikka terveysriskit ovat merkittäviä.

Lähes kolme miljoonaa venezuelalaista on muuttanut talouskriisin vuoksi naapurimaahan Kolumbiaan. Yle tapasi naisia, jotka odottavat käännettä parempaan.

Lapin talvimatkailu elää kukoistustaan eikä loppua ole näkyvissä. Matkailun myönteisten vaikutusten taustalla leijuu myös uhkakuvia.

Unelma ja tavoite olympiamitalista alkoi muhia Suvi Minkkisen pään sisällä jo kesällä. Nyt kaikki tähtää siihen, että Minkkinen pysyisi terveenä.

Saamelaistaiteen suurnäyttely avaa Oulun taidemuseon kulttuuri­pääkaupunki­vuoden. Näyttelyssä on mukana yli 70 taiteilijaa ja runsaat 120 taideteosta.

Mielipide

Pakottava kontrollointi on ikivanha väkivallan muoto. Silti vasta nyt harkitaan, että se määriteltäisiin rikokseksi, Al-mehsen kirjoittaa.

Katso Yle-fiidiä:

USA havittelee Grönlantia: paketissa on 3 artikkelia

Ulkopoliittisen johdon on vaikea yhdistää hanketta julkisesti siihen, että presidentti Trump on uhannut ottaa saaren haltuunsa vaikka voimakeinoin, kirjoittaa politiikan toimittaja Petri Raivio.

Sää

Hetkinen, haemme säätietoja...