Helsingin valtuusto hyväksyi yksi­mielisesti uuden Arkki­tehtuuri- ja design­museon rakentamisen

Vuosia odotettu uusi Arkkitehtuuri- ja designmuseo sai Helsingin valtuuston hyväksynnän. Kaavan myötä pääkaupungin eteläranta muuttuu.

Havainnekuva uudesta museorakennuksesta Helsingin Etelärannassa.
Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon rakennuksen suunnittelee suomalainen JKMM Arkkitehdit. Museon on määrä avautua vuonna 2030. Kuva: Uusi A&D-museo

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi keskiviikkona kokouksessaan asemakaavan, joka mahdollistaa uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon rakentamisen.

Museon lisäksi kaava mahdollistaa Helsingin Etelärantaan myös julkisen tapahtuma-aukion sekä rantareitin rakentamisen.

Valtuutetut kiittelivät päätöstä

Valtuutetut kiittelivät nyt päätettyä kaavaa.

Museota on yritetty väsätä Helsingin Etelärantaan jo vuosia. Kaksi kertaa Helsinki ehti tätä ennen hylätä Guggenheim-museon tulon samalle tontille.

Valtuutetut iloitsivatkin nyt, että vihdoin saadaan oma museo paikalle. Vanhat riidat oli saatu selvästi unohdettua.

Kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas.) muistutti, että Helsinki on kaupunki, joka väänsi edellisellä kerralla kuusi tuntia Guggenheim-museosta.

Tällä kertaa valtuusto onnistui tekemään päätöksen vain pienellä keskustelulla. Mitään eripuraa ei mistään noussut esiin.

– Voimme olla ylpeitä meidän omasta museosta, Arhinmäki sanoi.

Anni Sinnemäki (vihr.) kiitteli myös sitä, että Helsingin Eteläsataman rannat muuttuvat uuden kaavan myötä.

Niina Suomalainen (kok.) taas iloitsi, että vihdoin koko alue alkaa kehittyä arvoaan vastaavaksi.

Valtuutetut myös toivoivat, että kaupunki selvittää, josko museon lähelle voidaan rakentaa pienvenesatama, jotta veneilijät pääsevät kätevästi uudelle museolle.

Uusi museo 2030-luvulla

Uudesta arkkitehtuuri- ja designmuseosta pidettiin suunnittelukilpailu jo aiemmin.

Vuosi sitten kisan voitti ehdotus nimeltä Kumma. Ehdotuksen takana on suomalainen arkkitehtitoimisto JKMM Arkkitehdit.

Museon budjetiksi on arvioitu noin 105 miljoonaa euroa. Rakennuksen on tarkoitus avautua yleisölle vuonna 2030. Rakentaminen alkaa vuosien 2027–2028 taitteessa.

Havainnekuva uudesta museorakennuksesta Helsingin Etelärannassa.
Yksityiskohta tulevasta museosta Helsingin Etelärannassa. Kuva: JKMM Architects