Somessa on huolestuttu pullopanttien verotuksesta. Opiskelija Jan Wahlberg palautti maanantaina Enontekiön Hetan kylän ruokakauppaan lähes 7 400 pulloa ja tölkkiä. Palautuksesta saamansa noin 1 120 euroa hän lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.
Ylen uutisointi asiasta herätti keskustelua niin sosiaalisessa mediassa kuin uutisen kommenteissa. Wahlberg sai osakseen ihailua ja kehuja ajattelevaisuudestaan ja reippaudestaan, mutta myös pohdintaa verotukseen liittyen.
Kerätyistä pulloista pitää maksaa veroa. Wahlbergin mukaan asia on ollut hänen tiedossaan jo keräystempauksen alusta asti. Verottajan kiinnostus erikseen asiaa kohtaan ei häntä huoleta.
– Tarkoituksenani on ilmoittaa pulloista saadut tuotot veroilmoitukseen ja toimia lain mukaan.
Hän kertoo asioineensa myös pankin kanssa, jotta saa panttirahat tililleen ja eteenpäin lahjoituskohteisiinsa. Jan Wahlberg aikoo lahjoittaa pullorahat Ukrainan humanitääriseen työhön ja ALS-taudin tutkimuksen kehittämiseen sekä kolmanteen, vielä salaisuutena olevaan kohteeseen.
Palautusrumba kesti yli viisi ja puoli tuntia. Asiasta oli sovittu ennakkoon kauppias Erkki Rantakokon kanssa. Kauppiaan mukaan Wahlberg toi palautukseen kerralla tavallisen parin viikon palautuspullomäärän.
Veroilmoitus on tehtävä
Verottaja vahvistaa, että pullonpalautusrahat on ilmoitettava henkilökohtaisessa veroilmoituksessa, vaikka rahat menevätkin tässä tapauksessa hyväntekeväisyyteen.
Johtava veroasiantuntija Mervi Hakkarainen sanoo, että asia on helpointa ymmärtää vertaamalla pullotuloja tavalliseen palkkatuloon. Siitäkin on maksettava vero ja kuka tahansa voi tehdä nettotuloillaan mitä haluaa – esimerkiksi lahjoittaa varojaan hyväntekeväisyyteen.
Sen sijaan yhdistysten ei ole välttämättä maksettava veroa. Esimerkiksi Rovaniemellä on monessa paikassa pullonpalautusautomaattien vieressä astia, johon voi lahjoittaa pullokuittinsa, ja ne menevät hyväntekeväisyyteen.
– Yleishyödyllisen yhdistyksen saamat lahjoitukset ovat verovapaita. Yhdistys ilmoittaa lahjoitukset veroilmoituksella, jos se on velvollinen antamaan ilmoituksen, kertoo verohallinnon johtava veroasiantuntija Riikka Rintala.
Jos yhdistys ei ole yleishyödyllinen, sen saamat lahjoitukset ovat veronalaisia. Yhdistyksen on annettava veroilmoitus ja ilmoitettava siinä myös saamansa lahjoitukset.
Entäpä jos opiskelija olisi lahjoittanut rahansa suomalaiselle yleishyödylliselle yhdistykselle: olisiko ollut veronmaksun kannalta eroa lahjoittaako hän pullonpalautuskuitin vai pullokuitilla lunastetut eurot?
– Hän saa tuloa jo siinä vaiheessa, kun saa pullokuitin eli ei ole merkitystä sillä, milloin hän itse tai joku muu lunastaa kuitin, Mervi Hakkarainen sanoo.