Pohde ilmoitti jättimäisistä yt-neuvotteluista – ammattiosaston edustaja: ”Henkilöstö on järkyttynyt”

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointi­alueen toimintakyky tulee heikkenemään yt-neuvotteluiden myötä, sanoo ammattiosaston edustaja.

OYS F-rakennus valmistui.
Pohteen sopeutustoimia ovat tänä vuonna esimerkiksi sijaisten käytön rahoittaminen ja ylityökustannusten vähentäminen. Kuvituskuva. Kuva: Pohde

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteen henkilöstö on jo kuormittunut vuosia jatkuneiden muutosten takia, arvioi ammattijärjestön edustaja. Hyvinvointialue ilmoitti tiistaina koko henkilöstöä koskevista yt-neuvotteluista.

– Henkilöstö on järkyttynyt, toteaa Tehyn eli sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestön Pohteen ammattiosaston päätoiminen pääluottamusedustaja Kristiina Riekki.

Hänen mukaansa säästötoimia ja talouden sopeuttamista on tehty hyvinvointialueella jo vuosien ajan. Juhannuksen jälkeen alkavien neuvotteluiden piirissä on 18 000 henkilöä. Tavoitteena on vähentää henkilöstökuluja noin 30 miljoonalla eurolla.

Palvelujen tuottaminen vaikeutuu

Pohteen taloutta sopeutetaan jo tänä vuonna. Keskeisiä keinoja ovat esimerkiksi tehtävien täyttökielto, sijaisten käytön rajoittaminen sekä ylityö- ja työaikakustannusten vähentäminen.

Riekin mukaan tehtävien täyttökielto ajaa osaavaa henkilöstöä hakemaan töihin muualle. Sijaisten käytön rajoittaminen tulee heijastumaan vakituisen henkilökunnan työmäärän lisääntymiseen ja samalla se tulee estämään alalla valmistuvia pääsemään kiinni työelämään.

Tilanne voi pääluottamusedustajan mukaan johtaa myös sairauspoissaolojen lisääntymiseen.

– Näemme, että Pohteen toimintakyky tuottaa edes lakisääteisiä palveluja tulee vaikeutumaan entisestään.

Asiantuntijatyö olennainen osa toimintaa

Pohteen aluehallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä (kesk.) kommentoi henkilöstövähennyksiä Ylelle tiistaina.

– Aivan etulinjan sosiaali- ja terveyspalvelutyötä tekeviin vähennyksiä ei kuitenkaan mahdollisesti, alleviivaan mahdollisesti, kohdisteta, Vehkaperä sanoo.

Alustavan arvion mukaan vähennykset tulevat kohdistumaan pääasiallisesti esihenkilö- ja johtajatehtävissä, asiantuntijatehtävissä sekä hallinnon ja tukipalvelujen tehtävissä työskenteleviin henkilöihin.

– Myös asiantuntijatyö kuuluu olennaisena osana meidän hyvinvointialueen toimintaan ja sen kehittämiseen, pääluottamusedustaja Riekki sanoo.

Hän arvioi tämän johtavan siihen, että esihenkilötyö tulee siirtymään entistä kauemmaksi sote-alan ammattilaisista ja tehtävien väheneminen tulee näkymään hoidon laadussa.

”Kylmää kyytiä koko sote-alalle”

Pohteen valtiolta saama rahoitus kasvaa arvion mukaan noin 1,6 prosenttia ensi vuonna. Kasvu on pienempi kuin palkkojen sekä ostopalvelujen kustannusten nousu. Valtion rahoitus ensi vuodelle on 56 miljoonaa euroa pienempi kuin aiemmissa laskelmissa.

Riekin mukaan paras vaihtoehto säästöille olisi, että valtio antaisi riittävän rahoituksen hyvinvointialueelle palvelujen tuottamista varten.

– Suomi on hyvinvointivaltio. Suunta on nyt menossa täysin toiseen suuntaan. Tämä on todella kylmää kyytiä koko meidän sote-alalle, mitä maan hallitus tuo meille nyt koko ajan lisää.

Pohteen yt-neuvottelut alkavat 22. kesäkuuta.