Uuden museon suunnittelu Helsingin paraatipaikalle etenee – nämä viisi ehdotusta pääsivät jatkoon

Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailun taso oli korkea ja vaihteleva, sanoo tuomariston puheenjohtaja Mikko Aho.

Finalistit on esitelty videolla satunnaisessa järjestyksessä.

Viisi ehdotusta on valittu jatkoon uuden arkkitehtuuri ja designmuseon suunnittelukilpailussa. Museo rakennetaan Helsingin Eteläsatamaan samalla paikalle, johon kaavailtiin amerikkalaisen Guggenheimin säätiön taidemuseota yli kymmenen vuotta sitten.

Uuden arkkitehtuuri ja designmuseon kansainväliseen arkkitehtuurikilpailuun tuli yli 600 ehdotusta. Kilpailun tuomariston puheenjohtajan Mikko Ahon mukaan niiden taso oli sekä hyvin korkea että vaihteleva.

– Se osoittaa ehkä myös sen, että tehtävä oli hyvin vaativa. Tontti ei ole ahdas, mutta se on hyvin tiukka, ja se asettaa kilpailijoille vaatimuksia. Niissä on onnistuttu paremmin ja huonommin.

Viisi finalistia erottuivat joukosta mahdollisuuksiensa ansiosta.

– Päädyimme siihen, ettei yksikään niistä ole valmis. Niissä on monenlaisia virheitä ja hankalia tulkintoja, mutta sillä oli ratkaiseva merkitys, miten tuomaristo tulkitsi ehdotusten kehityspotentiaalia, Aho sanoo.

Kilpailun toinen vaihe käydään helmi–toukokuussa, ja voittaja julkistetaan syksyllä 2025. Jatkoon päässeitä ehdotuksia kehitetään tuomariston ja asiantuntijoiden antaman palautteen pohjalta. Myös kilpailun toinen vaihe käydään anonyymina.

Tyrsky

Havainnekuva Helsingin Eteläsataman alueesta, jossa näkyy suunnitteilla oleva makasiinirannan uudisrakennus.
Tyrsky erottuu muotokielensä ansiosta julkiseksi rakennukseksi. Kuva: Uusi A & D -museo

Kaarevakattoinen, kauttaaltaan vihreällä kuparilla verhoiltu rakennus sopii tuomariston mukaan rantamaisemaan. Rakennuksen maltillinen korkeus saa tuomaristolta kiitosta.

Useasta suorakulmaisesta kappaleesta rakentuvan kokonaisuuden keskelle jää pieni sisäpiha. Viereisen korttelin rakennuksista poikkeava muoto kertoo, että kyseessä on julkinen rakennus.

Kumma

Havainnekuva Helsingin Eteläsataman alueesta, jossa näkyy suunnitteilla oleva makasiinirannan uudisrakennus.
Kumma-nimisellä rakennuksella on voimakas luonne. Kuva: Uusi A & D -museo

Tiivis ja matala rakennus ei blokkaa Tähtitornin puistosta Kauppatorille ja Katajanokalle avautuvia näkymiä. Rakennuksella on mataluudestaan huolimatta voimakas luonne, tuomaristo lausuu. Jury pitää ehdotusta mittasuhteiltaan kauniina, ja se löytää viistoista, porrastetuista seinistä ja kolmiomaisista aukoista viitteitä ikiaikaisiin historiallisiin aiheisiin.

Moby

Havainnekuva Helsingin Eteläsataman alueesta, jossa näkyy suunnitteilla oleva makasiinirannan uudisrakennus.
Mobyn kiilamainen muoto saa juryltä kiitosta. Kuva: Uusi A & D -museo

Ehdotus ottaa tuomariston mukaan poikkeuksellisesti kantaa rakennuspaikan näkymiin ja museon asemaan julkisena rakennuksena. Kohteen kiilamainen, kapeneva pohjamuoto jättää rakennuksen vierelle tilaa näkymille rannasta Tähtitorninmäelle. Museovieraiden liikkuminen rakennuksen sisällä on suunniteltu huolellisesti, jury kiittelee.

Tau

Havainnekuva Helsingin Eteläsataman alueesta, jossa näkyy suunnitteilla oleva makasiinirannan uudisrakennus.
Tau on veistoksellinen rakennus. Kuva: Uusi A & D -museo

Tuomaristo pitää rakennusta äärimmäisessä yksinkertaisuudessaan veistoksellisena. Maamerkin aseman voi saavuttaa myös muilla kuin kaupunkirakenteesta poikkeavilla muodoilla tai materiaaleilla, jury toteaa. Suunnitelmassa korostuu museorakennuksen asema Kauppatorin jatkeena. Koko pohjoissivu on valjastettu vieraiden vastaanottamiseen.

City, Sky and Sea

Havainnekuva Helsingin Eteläsataman alueesta, jossa näkyy suunnitteilla oleva makasiinirannan uudisrakennus.
City, Sky and Sea -ehdotuksen perusteella museosta avautuu harkittuja näkymiä merelle ja kaupunkiin. Kuva: Uusi A & D -museo

Rakennus näyttää telttamaisen kevyeltä kaarevien seinä- ja kattopintojensa ansiosta. Kohde asettuu luontevasti nykyisen korttelirintaman edustalle, tuomaristo lausuu. Museolle on suunniteltu persoonallinen ja vahva tilarakenne. Näyttelytiloista avautuu tarkoin valittuja näkymiä merelle sekä ympäröivään kaupunkiin.