Lappeenrannan ydinkeskustan paraatipaikalle on nyt kylvetty pörriäisniitty

Weeran monttua kiertävään aitaan kiinnitetään lappeenrantalaisten valokuvia kotikaupungistaan.

Veeran monttu Lappeenrannan keskustassa, johon on kylvetty niittykasveja.
Tältä Weeran monttu Lappeenrannan keskustassa, kauppatorin kupeessa, näyttää nyt. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Työmaamontun näköiseen Weeran kortteliin on nyt kylvetty pörräisniitty.

Lappeenrannan ydinkeskustassa sijaitsevalle tyhjälle tontille on kylvetty erilaisia siemensekoituksia. Niiden tarkoitus on lisätä luonnon monimuotoisuutta ja hyödyttää pölyttäjiä.

– Kylvö tehtiin juhannusviikon torstaina. Nyt odotamme, lähtevätkö kylvölaikut kasvuun, kertoo ympäristösuunnittelija Anne Veijovuori Lappeenrannan kaupungilta sähköpostitse.

Kylvöt on tehty yhteensä noin tuhannen neliömetrin alalle.

Veeran monttu Lappeenrannan keskustassa, johon on kylvetty niittykasveja.
Maasto Weeran montussa on kuivaa ja urbaania, mutta kaupunki uskoo, että sinne saadaan kasvatettua vehreä niitty. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Aitaan tulee valokuvia

Weeran monttua on tarkoitus maisemoida myös muulla tavoin.

Tonttia kiertävään aitaan on tarkoitus kiinnittää valokuvia Lappeenrannan kaupungista. Kuvia on yhteensä 117, ja niistä valtaosa on saatu Lappeenrannan asukkailta. Työt on aloitettu tällä viikolla.

– Syksyn pimeiden iltojen iloksi alueelle tulee myöhemmin myös seinäkankaalle valaistava valoteos, Veijovuori kertoo.

Tyhjillään jo useita vuosia

Weeran kortteli on ollut Lappeenrannassa tyhjillään vuodesta 2021, kun City-kauppapaikat purki sieltä hotellin ja kauppakeskuksen.

Tilalle oli tarkoitus rakentaa asuin- ja liiketiloja sekä hotelli, mutta suunnitelmat eivät ole edenneet rakentamiseen asti.

Aiemmin on arvioitu, että Weeran korttelin maisemointi tulee maksamaan kaupungille noin 17 000 euroa.

Pörräisniityn kylvämisestä kertoi ensin Etelä-Saimaa.