”71 prosenttia suomalaisista arvioi Petteri Orpon (kok) ja Riikka Purran (ps) hallituksen onnistuneen melko tai erittäin huonosti”
Kansalta täystyrmäys hallitukselle
Li Andersson
18.1K posts
Europarlamentaarikko, kaupunginvaltuutettu Turussa. Committee Chair, EP Committee on Employment and Social Affairs
- Tällä viikolla edustamassa EU-parlamenttia YK:n kokouksessa kaikille YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen osapuolille. Tämä on tähän asti ensimmäinen ja ainoa ihmisoikeussopimus, jonka myös EU on ratifioinut.
- Tässä olisi taas ollut EU:lle ja Suomelle paikka osoittaa, että on valmius konkreettisiin toimiin kansainvälisen oikeuden johdonmukaiseen puolustamiseen. Mutta ei ”Pakotteisiin yhtyvät Britannian lisäksi Kanada, Ranska, Norja, Uusi-Seelanti ja Australia”
- Vihdoin oikeus voittaa ja tämän hyväksikäyttöön perustuvan alan käytännöt muuttuvat. Tuhannet poimijat tulevat kuitenkin jäämään ilman korvauksia ja kompensaatiota siitä, että Suomi antoi metsämarjanpoiminnan jatkua tällä tavalla näin pitkään.
- Replying to @lianderssonOdotan myös edelleen aina vain kovempia puolustusmenoja esittäviltä puolueilta ensimmäistä uskottavaa vastausta siihen, miten nämä menot aiotaan yhteensovittaa tuleville vuosille kirjattujen sopeutustarpeiden kanssa. Onneksi vasemmistoliitto edustaa tässäkin järjen ääntä. 5/
- Replying to @lianderssonEn kiellä investointien tarvetta, koska Euroopan tärkein tavoite pitäisi olla riippuvuuksien vähentäminen USA:sta. Siksi puolueiden parlamentaarista ryhmää olisi tarvittu enemmän juurikin laajaan yhteiseen keskusteluun priorisoinnista. Näin ei tehty. 4/
- Replying to @lianderssonKysymys kuuluukin, että mihin parlamentaarinen työryhmä tarvittiin, jos sen ainoa tehtävä oli kuitata puolustusvoimien oma toivelista? 3/
- Replying to @lianderssonSama pätee kaikkiin muihinkin hallinnonaloihin. Jos kysyttäisiin opetusalalta, mitä tarvitaan koulutustason nostamiseksi ja oppimiserojen kaventamiseksi, olisi summa suuri. Sama pätee, jos sosiaalialan ammattilaiset laittaisivat pöytään kaikki keinot köyhyyden poistamiseksi. 2/
- Parlamentaarisen työryhmän mukaan Suomen puolustusmenojen tulisi tuplaantua seuraavina vuosina. Ei ole tietysti mikään yllätys, että puolustusvoimat löytää rahoitustarpeita merkittävästi enemmän kuin nyt. 1/
- Replying to @lianderssonViimeisimpänä verotuslautakunnan päätöksellä ruokalähettien tulot ovat palkkaa, josta pitää maksaa ennakkopidätys. Wolt valitti taas päätöksestä, mutta KHO hylkäsi valituksen pari viikkoa sitten. Milloin Wolt lopettaa turhan viivytystaistelun ja noudattaa oikeuden päätöksiä? 2/2
- Miten Suomessa on yritys, joka toistuvasti yrittää luistaa velvoitteistaan ja avoimesti uhmaa suomalaista oikeusvaltiota? Wolt jatkaa useista KHO:n päätöksistä huolimatta taistelua sitä vastaan, että ruokalähettien tulkittaisiin olevan työntekijöitä, ei itsenäisiä yrittäjiä. 1/2
- Replying to @lianderssonYrityksiin sovellettaisiin uutta EU:n yhtiöoikeudellista kehystä sekä omavalintaisen rekisteröintimaan sääntöjä oikean toimintamaan sijaan. Näin mm. suuryritykset voivat rekisteröityä maihin, joissa esim. työntekijöiden lakisääteinen edustus yritysten hallinnossa on heikkoa. 2/4
- Li Andersson repostedRent is up. Groceries are insane. You’re working harder just to survive. And right now, the EU is fast-tracking “EU Inc.” (The 28th Regime), a new corporate law that lets companies bypass national rules. We will fight this attack on working people. @liandersson @etuc_ces
00:00



