user avatar
Anna Kontula
@annakontula
Olen sosiologi, kirjailija ja vasemmistoliiton kansanedustaja sekä aluevaltuutettu.
Pirkanmaa
Joined October 2010
  • user avatar
    Kassalla surullinen pieni poika jäätelön kanssa. Alennuksen saakin vain plussakortilla, eivätkä rahat nyt riitä. Kassa ratkaisee tilanteen rekrytoimalla viereisestä jonosta asiakkaan vilauttamaan korttiaan ja pitää itse tapahtuman ajan silmiä kiinni. Tilannetaju 5/5.
  • user avatar
    Tuttavani on ollut pitkään työkyvytön mm. masennuksen takia. Nyt sossu ehdotti, että hän voisi mennä kuntouttavaan työtoimintaan nikkaroimaan hauta-arkkuja. Elämä. Sille ei fiktio pärjää.
  • user avatar
    Olen kirjoittanut urallani tuhansia, ehkä kymmeniä tuhansia sivuja tekstiä julkisuuteen. Minua pidetään kaiketi melko radikaalina. Silti ei muistu mieleen yhtään tekstiä, jossa fantasioisin lasten tappamisella. Tämä ei ole asia, joita ”itse kultakin” löytyy menneisyydestä.
  • user avatar
    Kerroin Valkeakosken alkossa lukeneeni Agatha Christietä, ja haluaisin nyt ostaa sherryä, joka muistuttaisi mahdollisimman paljon dekkarien makumaailmaa. Myyjä mietti hetken ja aloitti: ”Niin no, sehän tietysti riippuu, mistä Christien kirjasta nyt puhutaan.” Alkon myyjät.
  • user avatar
    Tänä vuonna on myyty jo 5 miljoonaa joditablettia. Suomessa on noin 2 miljoonaa ihmistä, joille jodista voisi säteilytilanteessa olla hyötyä. Annostusohje on 1 tabletti.
  • user avatar
    Meille muutti tänään Roosa, 8 viikkoa.
  • user avatar
    Myös Aamulehti kysyi, mitä sanottavaa minulla on Marinin biletyksestä.
  • user avatar
    Ehkä kehystän tämän.
  • user avatar
    Jos minä asiasta mitään olen ymmärtänyt, Venäjällä moni lääkäri nettoaa lähiviikkoina mukavasti ”ei kelpaa palvelukseen” -todistuksilla.
  • user avatar
    Kyllähän jokainen ymmärtää, että budjettiesitys on sitä edeltäneen kuukausien talouskuriuhon jälkeen tosi nolo. Ei siitä sen enempää. Muistettakoon kuitenkin kaiken tämän karnevaalin keskellä, että se myös sisältää taloudellisen katastrofin monelle köyhälle ihmisille.
  • user avatar
    Ostin puolisolle nikotiinipurkkaa s-marketista. Kassa pyysi nähdä henkkarit: ”pahoittelut vaivasta, mutta meidän pitää katsoa nämä varmuuden vuoksi kaikilta alle kolmikymppisiltä.” Jos joskus päätän hankkia viestintäkoulutusta, tilaan sen tuolta myyjältä.
  • user avatar
    Lopetin aikanaan kolumnit Länsi-Suomen median lehtiin, kun Tamperelaisen päätoimittaja kutsui työttömiä pääkirjoituksessa loisiksi. Painavien historiallisten syiden vuoksi kukaan edes auttavasti sivistynyt ei nimitä toista ihmistä loiseksi. Etenkään kukaan vallankäyttäjä.
  • user avatar
    Huoltoaseman kahvilassa pieni tyttö, pillimehu kädessä ja suu täynnä munkkia, huokaa tyytyväisenä: ”Tämä on elämäni huippuhetki.”
  • user avatar
    Kirjoitin eilen tänne postauksen, jossa vastustan pakkorokotuksia. Yön aikana siihen on tullut kymmeniä vihaisia (osin väkivaltaisia) kommentteja ihmisiltä, joiden mielestä kannatan pakkorokotuksia. Voitaisiinko järjestää pakolliset lukutaidon ja logiikan kertausharjoitukset?