Jos sinulla on talousvaikeuksia, älä kuitenkaan päästä köyhyyden TUNNETTA jäytämään mieltäsi. Tuntuu ehkä oudolta, mutta sielusi tunnetila ajaa sinua yhä syvemmälle kyseiseen tilaan. Tämä ei ole menestysteologiaa vaan jonkinlainen vetovoimien luonnonlaki. Jos ryvet masennuksessa, painut siihen yhä syvemmälle. Jos sinua harmittaa kehitysmaalaisten maahanmuutto, pian ympärilläsi on sadoittain muukalaisia. Vältä siis joutumista harmituksen valtaan, olipa asia mikä hyvänsä. Äläkä kutsu sotaa pelolla! On myös tärkeää pitää mielessä, että synnin hetkellisestä nautinnon tunteesta seuraa yhä ankarampaa synnin orjuutta ja siis pelkkää kirousta. Ihminen on vapaa, mutta Jumala rakkaudessaan tahtoisi meitä sellaiselta turmelukselta varjella.
USKALLA TUNTEA – KÄYTÄ MIELIKUVITUSTASI
Tämä eroaa perinteisestä positiivisesta ajattelusta siinä, että kyse on TUNNETILOISTA, jotka ovat paljon vahvempia kuin pelkät ajatukset. Vaikka sinulla olisi pankkitili tyhjänä, FIILISTELE sillä tunteella, että kävelet autokauppaan taskut täynnä kahisevaa. Älä rukoile rahaa (se on kyseenalaista), vaan omista rikkauden tunne! Tämä eroaa uskon liikkeiden opeista siinä, että sinun ei tarvitse uskotella mitään, mikä ei ole totta. Mutta FIILISTELE, visioi ja unelmoi – pienellä harjoittelulla pääset aitoon tunteeseen! Tämä toimii myös kollektiivisesti, eli tällä tavoin saadaan Suomi nousuun, eikä kenenkään tarvitse olla toisille kateellinen. Tämä oppi ei ole mikään uusi keksintö, sillä vanha sananlaskukin sen tietää: ”Kateus vie kalatkin vedestä.” Iloitse siis naapurisi onnesta!
Kristityn suurin aarre on joka tapauksessa Kristuksessa.
”Kehota niitä, jotka nykyisessä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoansa epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme, kehota heitä, että tekevät hyvää, hyvissä töissä rikastuvat, ovat anteliaita ja omastansa jakelevat, kooten itsellensä aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuuden varalle, että saisivat todellisen elämän.” (1.Tim 6:17-19)
Nyt ihan pieni annos hieman vankempaa uskonnonfilosofiaa ja teologiaa liittyen siihen, millaiseen todellisuuteen kristinusko vastaa. Klassinen syy nykyiseen valitettavaan maailmantilaan on tietenkin ihmisen lankeemus, mutta asiaa on välttämättä tarkasteltava syvemmältä.
Emme tunne näkymättömiä rinnakkaistodellisuuksia ja niiden mahdollisia saatanallisia syvyyksiä, mutta joka tapauksessa näyttää vahvasti siltä, että todellisuutemme on paljon syvemmin rikki kuin arkijärkemme kykenee ymmärtämään. Muutoin jumalallinen keino asioiden korjaamiseksi eli Kristuksen risti näyttäisi ylimitoitetulta – itse Jumala asettui teurastettavaksi.
Jos ongelma olisi pieni ja helposti ratkaistavissa, risti olisi selvästikin liioittelua.
Mutta jos kyseessä on vakava kosminen ja universaali ongelma, kuten itse arvelen, risti alkaakin näyttäytyä loogisemmalta tapahtumalta, vaikka inhimilliselle järjelle sen kaikki aspektit tuskin koskaan täysin avautuvat.
Sovituksen mysteeri on joka tapauksessa suuri ja käsittämätön:
”Veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä.” (3.Moos 17:11)
”Ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista.” (Heb 9:22)
Minusta ”uskovainen” on väsyttävän tylsä nimitys. Ihminen toki uskoo ilosanoman ja torjumatta ottaa sen vastaan. Mutta hän ryhtyy luottamaan Jumalaan, joten hän on pikemminkin ”luottavainen”. Toki ei sekään sana ole ihan hyvä, koska siinä on helposti vähättelevä sävy (”älä ole liian luottavainen”). Mutta luottamuksessa pääpaino on Jumalassa eikä omassa uskomisessa.
Mutta koska uskovaisia ja luottavaisia on monen sorttisia eri uskonnoissa, meidän olisi hyvä puhua juuri kristityistä. Mutta koska nimikristittyjä (pelkkiä kulttuurikristittyjä) on paljon, olisi ehkä parasta puhua Kristus-kansasta. He ovat Raamatun mukaan Jumalan pyhää papistoa ja kuninkaallisia ihmisiä, jotka eivät Jeesus-nimeä häpeä – elävätpä minkä tahansa kirkkokunnan yhteydessä.
Vielä liittyen Päivi Räsäsen tapaukseen. Tärkeää on uuden liiton mukainen armollinen suhtautumiseen syntisiin, jollaisia me kaikki olemme.
ON ÄÄRIMMÄISEN TÄRKEÄÄ, ETTÄ KRISTINUSKOSTA EI TEHDÄ ARMOTONTA LAKIUSKONTOA.
Minusta pelkästään tämä kohta ilmaisee itse asiaan Jumalan kannan, ankaraan vanhatestamentilliseen tyyliin:
“Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla.“ (3.Moos 20:13)
Vaikka uudessa liitossa synti ei saa Jeesukseen uskovista ihmisistä sellaista otetta, joka heidät kadottaisi, itse synnistä on uskoakseni parasta olla samaa mieltä Jumalan kanssa. Tarkoitan, että vaikka Jeesus armahti avionrikkojan (joka oli lain mukaan kivitettävä), naisen teko oli silti Jumalan tahdon vastainen. Roomalaiskirjeessä Jumalan kielteinen suhtautuminen luomisjärjestyksen vastaisiin tekoihin vahvistetaan:
”Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti. Ja niin kuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.” (Room 1:26-28)
Mooseksen mukaan rietastelijat todellakin hylättiin kuten avionrikkojatkin, mutta UUDESSA LIITTOSSA TILANNE ON TOINEN. Syntinen pääsee pälkähästä kuoleman kautta, Jeesuksen ristiinnaulitsemisessa. Synti ei kuitenkaan muutu ei-synniksi. Ja on syytä muistaa, että pelastava usko pysyy parhaiten puhtaassa omassatunnossa. Jumalan lapsi haluaa torjua syntiä eikä rypeä siinä, vaikka vapaus tosiasiassa voikin olla myös “yllykkeeksi lihalle” (Gal 5:13).
KUN USKO HUKKUU, PELASTUS HUKKUU
Toisin sanoen, jos vapaus ei tarjoa mahdollisuutta syntiin, kyseessä ei ole todellinen vapaus. Mutta siitä huolimatta täysin tietoinen ja tahallinen pahuuden harrastus on omiaan nakertamaan tärkeintä: synti uhkaa ajaa uskon haaksirikkoon. Ja kun usko hukkuu, pelastus hukkuu. Niin ollen jokainen valistunut kristitty halua säilyttää “uskon salaisuuden puhtaassa omassatunnossa” (1.Tim 3:9).
Jeesus ei tietenkään kumonnut lakia, vaan hän tuli sen täyttämään; hänhän itse on lain täyttymys kaikilta kohdiltaan. Me muut emme siihen (lain noudattamiseen) olisi koskaan itse kyenneet, ei yksikään meistä.
JOS SIIS HALUAT OLLA VAPAANA SYNNISTÄ, PIDÄ ITSESI KUOLLEENA (Room 6:11). Syntiongelmaan ei ole olemassa mitään muuta ratkaisua.
”Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu.” (Gal 2:19)
“Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.” (Room 7:24-25; 8:1-2)
TOISTAN: KANNATTAA TARKOIN VAROA, ETTEI KRISTINUSKOSTA TEHDÄ ARMOTONTA LAKIUSKONTOA.
Teologisissa keskusteluissa usein kysytään, onko sielujen pelastus henkilökohtaisella tasolla Jumalan määräys vai ihmisen oma päätös. Toisin sanoen: ratkaiseeko pelastuksen Jumalan yksipuolinen teko vai ihmisen vapaa valinta? Monet ajattelevat, että ne ovat ainoat mahdollisuudet. Tässä kirjoituksessani esitän ja perustelen asialle kolmannen mahdollisuuden.
Oma näkemykseni ei näet asetu täysin kummankaan vaihtoehdon puolelle. En pidä puhtaasti monergistista käsitystä oikeana, mutta en myöskään puhtaasti synergististä. Ajattelen asiaa pikemminkin seuraavasti:
Jumala on päättänyt armahtaa ne, joissa evankeliumin kuulemisen kautta syntyy usko Jeesukseen.
Jeesus sanoo: “Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on.” (Luuk 19:10)
Tämä antaisi aiheen päätellä, että ihmiskunta on lankeemuksen seurauksena hengellisesti kadoksissa. Näistä kadonneista voisi ajatella, että alkuperäisen lankeemuksen tähden koko ihmiskunta on sielujen tasolla jotenkin pirstaleina. Pelastus määräytyisi sen mukaan, onko siellä sielujen pirstaleissa eli lukemattomissa ihmisyksilöissä vastaanottomaaperää Jumalan armolle.
Tässä mielessä pelastusprosessi on lähempänä monergistista näkemystä; kaikkihan on viime kädessä Jumalan työtä. Silti ihmisen tahto ja elämän suunta eivät ole täysin merkityksettömiä, joten näkemykseni liippaa myös synergististä prosessia, jossa ihmisen oma tahto oman elämänsä suuntaajana ei ole merkityksetön.
JUMALAN PELASTUSPOLITIIKKA
Pelastus tapahtuu, kun Jumalan iankaikkinen sana kohtaa ihmisen sielussa vastaanottavan alustan, johon se telakoituu.
Jumalan pelastuspolitiikan ytimessä on Hyvän Paimenen iankaikkinen sana. Se kutsuu, etsii ja puhuttelee kadonneita lampaita. Kun tämä sana saa vastakaikua ihmisen sydämessä ja tulee uskossa vastaanotetuksi, tapahtuu jotakin ratkaisevaa: ihminen syntyy uudeksi luomukseksi ja saa osakseen iankaikkisen elämän.
Kun ihminen siis ottaa vastaan Jumalan Sanan, hän ottaa vastaan ikuisen elämän eli Kristuksen, joka on ikuinen elämä. Apostoli kirjoittaa evankeliumista, ilosanomasta:
“Herran sana pysyy iankaikkisesti. Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.” (1.Piet 1:25)
Johanneksen kirjeessä sanotaan suoraan:
”Me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.” (1.Joh 5:20)
Kristilliset kirkot ovat muotoilleet näitä kysymyksiä erilaisin opillisin painotuksin. Tämä on ymmärrettävää, sillä pelastuksen salaisuutta tarkastellaan eri näkökulmista. Siitä huolimatta kaikille kristityille jää yhteiseksi nimittäjäksi sama perusta: ilosanoma synnyttää uskon.
Usko on helppoa sille, joka uskoo. Uskovalle on usein lähes mahdotonta ajatella, ettei Jumalaa olisi. Vaikka usko joskus horjuu tai on hauras, ihminen voi silti pysyä luottamuksessa ja tunnustuksessa.
“Sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.” (Heb 3:14)
“Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut.” (Room 10:9)
RESONANSSI
Jumala ei määrää ketkä yksilöt pelastuvat, vaan millä logiikalla pelastus tapahtuu. Kaikkien ihmisten sielussa ei ole kontaktipintaa, johon ikuinen elämä voisi kiinnittyä. Uskon syntyminen on intuitiivinen resonanssi: ihminen vastaa johonkin, joka puhuttelee häntä.
Jumala etsii kadonneita ja puhuttelee heitä iankaikkisella sanallaan, jota julistetaan maailmassa evankeliumin muodossa. Pelastus ei ole Jumalan yksilökohtainen määräys uskoa eikä ihmisen autonominen päätös uskoa; se tapahtuu, kun Jumalan sana kohtaa ihmisen sielussa vastaanottavan maaperän ja kytkeytyy siihen – kyseessä on uskon syntymisen mysteeri. Asian voisi tiivistää näin:
Taivasten valtakunnan perivät ne, joissa evankeliumi herättää uskon.
RISTIN HULLUTUS
Kylväjävertaus on erinomainen kuva Jumalan pelastuspolitiikasta (Matt 13; Mark 4; Luuk 8). Vertaus osoittaa, että ratkaiseva seikka ei ole Jumalan sanassa (se on muuttumaton) eikä Jumalan tahdossa (evankeliumi on tarjolla kaikille), vaan siinä, millaisen maaperän sana ihmisessä kohtaa.
Lisäksi Jeesuksen mukaan “joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat” (Joh 8:47). Pelastuksen kysymys ei siis näyttäydy ensisijaisesti yksilöllisenä valintana vaan vastaanottamisena: Jumalan sana saa vastakaikua niissä, joissa sana kohdataan uskossa; usko syntyy.
“Sen tähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta.” (Joh 8:47)
”Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni.” (Joh 18:37)
Minä väitän, että ihan tarkoituksellisesti pelastus on sidottu inhimillisesti ajatellen täysin mielettömään asiaan eli ristin hullutukseen. Evankeliumia ei kerta kaikkiaan voi uskoa se, joka pitäytyy pelkkään järjellisyyteen, mutta evankeliumin uskoo se, joka jotenkin mystisesti aistii siinä totuuden.
Taivasten valtakunnan perivät juuri ne, joiden se kuuluukin periä.
SIELUJEN SIRPALEET
Evankeliumin torjuminen ei ole mitenkään kummallista, sillä eihän se todellakaan kaikkia puhuttele, ja jokseenkin harvat sen sydämessään uskovat. Minusta on selvää, että suurin osa ihmiskunnan sielujen sirpaleista pysyy rangaistuksen tilassa ja ikuisen elämän lahjan ulkopuolella.
Uskon syntyminen ei ole mikään “mystinen kokemus”. Sen sijaan uskon syntyminen ja se, miksi niin tapahtuu, on itsessään mysteeri, selittämätön salaisuus. Uskon syntymiseen ei tarvitse liittyä mitään uskonnollista “kokemusta”; ihminen voi vain havaita uskovansa – ihmisessä syntyi usko, jota ei ennen ollut.
Uskon syntyminen ei ole myöskään tunneasia, ja ainakin oman näkemykseni mukaan usko syntyy puhtaasti tajunnallisella tasolla. Evankelioinnissa on siten tarpeetonta vedota tunteisiin, vaikka sellaista onkin harrastettu paljonkin varsinkin menneiden aikojen herätyskokouksissa – niiden lauluissa ja saarnoissa.
Sovitus perustuu ristin uhriin, ja toki ristin uhriin saa sisältyä myös emootioita ja estetiikkaa. Mutta se kaikki on maailman silmissä hulluutta. Pyhien kirjoitusten mukaan Jumala kuitenkin valitsi juuri sen mukaisen pelastuspolitiikan.
”Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?” (Gal 3:1)
Monien mielestä sielun pelastus sovitusveren kautta on sulaa hulluutta kuten myös ikuisen elämän toivo, joka sekin on täysin yliluonnollinen asia. Mutta Jeesukseen uskoville sana rististä on “Jumalan voima” (1.Kor 1:18).
Vaikka “Jumalan hyvyys vetää parannukseen” (Room 2:4), ja vaikka “se on Jumalan teko, että te uskotte“ (Joh 6:29) – mikä vie pohjan kaikelta omavanhurskaudelta – se ei vielä tarkoita sitä, että uskon syntymisprosessi yksilöiden kohdalla tapahtuisi yksin Jumalan määräyksestä.
Ehkä on niin, että Jumala kutsuu potentiaaliset sirpaleet, mutta valitsee niistä arvolliset eli ne, joissa Jumalan sana tekee hedelmää (siemen on Jumalan sana, Luuk 8:11).
”Monet ovat kutsutut mutta harvat valitut.” (Matt 22:14)
“Sitä varten me aina rukoilemmekin teidän puolestanne, että meidän Jumalamme katsoisi teidät kutsumisensa arvoisiksi ja voimallisesti saattaisi täydelliseksi kaiken teidän halunne hyvään ja teidän uskonne teot.” (2.Tess 1:11)
VEREN KAUTTA
Minusta on hyvä pitää mielikuva ristiinnaulitusta Vapahtajasta realistisena. Tähän loppuun voisin vielä mainita, että okkultistiset piirit pitävät kristillistä sovitusoppia ja teurastetun Karitsan veren kautta saatavaa anteeksiantoa jokseenkin hirvittävimpänä asiana maailmassa. Ja tokihan se kaikille demonisille voimille sitä onkin.
”Sana rististä on hulluutta niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.” (1.Kor 1:18)
Lienee kiistatonta, että tämä maailma on monessakin mielessä kauhea paikka. Miksi näin on – se on täysin perusteltu kysymys. Mahdollisesta esikosmisesta katastrofista me emme tiedä mitään, mutta entäpä jos maailma onkin vasta luomisprosessissa, johon kuuluvat kaikki vaiheet synnytyskipuineen? Ikuisuuden rinnalla universumimme ikä on sekunnin murto-osa.
Pähkinänkuoressa: Tyhjästä luodaan ”täydellinen maailma”, josta ei mitään puutu, ei edes paha, ja siihen jatkoksi ”paras mahdollinen maailma”, jossa pahaa ei enää ole. Tämä olisi teleologinen tai finaalinen maailmanselitys.
Arvioni mukaan kaikki älykkäät ihmiset hyväksyvät väitteen, että on mahdollista, että jokin luoja-entiteetti on kaiken takana. Siihen uskominen on siten älyllisesti yhtä oikeutettua kuin sen ajatuksen torjuminenkin. Kysehän ei ole jumalatodistuksesta vaan modaalisen perustelun mukaisesta uskomisen älyllisestä oikeutuksesta. Älyn määrään ei voi kumpikaan osapuoli vedota, mutta on ehdottoman selvää, että uskominen ei ole typerää.
Edellä esitetty filosofia koskee yleisellä tasolla tietenkin kaikkea teismiä. Kristinuskolla ja siis evankeliumilla on omat korkeatasoiset eettiset vetovoimatekijänsä, joiden pohjalta usko voi syntyä ja kääntymys tapahtua yhdessä hetkessä ilman loogista järkeilyä ja siis ilman älyn merkittävää osallisuutta. Usko on sydämen asia.
Inhimillisen ymmärryksen varassa on vaikea löytää kärsimyksille sellaisia puolustuksia ja teodikeoita, jotka eivät niiden todellista raskautta vähättelisi. Universumin mittakaavassa ei kuitenkaan liene olemassa järkevää syytä ihmisten taholta osoittaa minkäänlaista epäluottamusta Luojaa kohtaan. Jäljelle jääkin usko – absoluuttinen luottamus – jonka arvelen olevan suurinta viisautta.
Itse ajattelen, että on sekä helpompaa että järkevämpää uskoa kuin olla uskomatta.
”Se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä.” (Room 1:19-20)
SYVENTÄVÄÄ LUETTAVAA: Teodikea ja antiteodikea – Kaikkivaltiaan hyvyyden puolustus ja puolustamattomuus (James Hirvisaari, kanditutkielma)
Valitettavasti monet uskovaisetkin ovat nielleet perussuomalaisiin kohdistuvan vihanlietsonnan ja yhtyneet siihen; uskovaisethan haluavat olla hyviä ihmisiä kaikille. Mutta suvakit ovat ”hyviä ihmisiä” vain lainausmerkeissä, sillä oikeasti ja sisimmässään he ovat pahoja ja todella ilkeitä ihmisiä, eivätkä he itse ole laisinkaan suvaitsevaisia – eivät varsinkaan niitä kohtaan, jotka ovat heidän kanssaan eri mieltä.
Suvakki tarkoittaa vajaamielisen tasolla vellovaa äärimmäistä ja jopa itsetuhoista ja sairasta suvaitsemista. Jos siis joku kutsuu sinua suvakiksi, hän tarkoittaa sinun olevan vajakki, vajaamielinen.
Herätys! Jos olet joutunut nimittelyn kohteeksi, voisiko olla niin, että siihen löytyykin kohdallasi jokin peruste ja oikeutus? Oletko niellyt suvakkien lietsoman valheellisen rasisminarratiivin ja jopa yhtynyt vihakuoron ulvontaan?
Tämän artikkelini sytyttäjänä on ollut kansanedustaja Päivi Räsäsen oikeusprosessi, vaikka sitä ei tekstini tarkasti ottaen käsittele, vaan viittaan julkiseen yleiskeskusteluun aiheen tiimoilta: Miksi maallisissa oikeussaleissa käsitellään sitä, onko homoseksuaalinen teko tai himo syntiä vai ei? Syntihän on lähinnä kristinopilliseen kontekstiin kuuluva käsite. Eikö sellaisia asioita tulisi käsitellä vasta taivaallisissa oikeusasteissa? Meidän todellakin kannattaa varoa lausumasta varsinkaan mitään kadotustuomioita vielä täällä maan päällä. Kristityn ei myöskään kannata ryhtyä syyttäjän virkaan, sillä:
”Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.” (1.Joh 2:1)
Syntisillä on siis puolustaja Isän tykönä, mutta on myös ”toinen puolustaja” maan päällä ja ”iankaikkisesti” eli Pyhä Henki. (Joh 4:16). On tärkeää muistaa, että Jumala on ”varsinkin uskovien vapahtaja”. (1.Tim 4:10)
”Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.” (1.Joh 5:13)
PAINAVIA KYSYMYKSIÄ
Esitän arvioitavaksi, ylittääkö Jeesukseen Kristukseen uskovan homoseksuaalin syntisyyden painoarvo hänen puolestaan vuodatetun sovitusveren lunastusarvon? Ja onko siis homoseksuaali ainoa syntinen, jonka mielenmaailmaa ja elämän virheitä sovitus ei koske?
Johanneksen kirjeen mukaan on olemassa syntiä, joka on kuolemaksi (1.Joh 5:16-17), ja ainakin itse arvelen sen liittyvän täysin tahalliseen toisten ihmisten vahingoittamiseen ja sellaiseen pahantekemiseen, joka paljastaa uskon epäaitouden ja pysyvään paatumukseen ajautuneiden ihmisten totaalisen välinpitämättömyyden Jumalasta ja lähimmäisistään. Parannukseen taipumaton mieli viestii evankeliumin torjumisesta.
”En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen.” (Luuk 5:32)
”Armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten; toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin.” (Juud 22-23)
Eihän näiden asioiden pitäisi laisinkaan koskea niitä, jotka eivät usko. Siten Päivin tapaus on mielestäni syyttäjän ääliömäistä hölmöilyä.
Selvyyden vuoksi sanon, että minä itse en hyväksy homoseksualismia, mutta enhän minä hyväksy Jumalan tahdoksi mitään muutakaan raamatullisesta siveysmoraalista poikkeavaa mielenlaatua tai elämäntapaa. En hyväksy siitä huolimatta, että en itsekään yllä niissä asioissa täydellisyyteen. Haluan vain olla asioista samaa mieltä Jumalan kanssa. Painotan tarkastelevani tätä problematiikkaa nimenomaan pelastusopilliselta enkä pyhitysopilliselta kantilta.
Soteriologisessa tarkastelussa ja siis omana pelastusopillisena näkemyksenäni olettaisin, että homous mielentilana ei itsessään ole ihmisen sielua kadottavassa kategoriassa. Syntisiä ovat kaikki ihmiset joka tapauksessa, ja kaikki tarvitsevat sovitusta.
Jeesus ei ollut NÖSSÖ LÄSSYTTÄJÄ, ei myöskään Paavali. Enkä ole minäkään mikään mummon pullasuukko enkä halua olla. Kristillisellä kentällä havaitsen hyvesignalointia, moraaliposeerausta ja jopa poliittisen agendan tuputusta. Mieluummin olen mallina rohkeasta uskonsankarista kuin epärehellisestä teeskentelijästä.
Jeesuksen retoriikkaa ja kunnioittavaa ilmaisua:
”Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?” (Mt 23:33)
Paavalin retoriikkaa, kaikesta hänen siistiä sanankäyttöä koskevista kehotuksistaan huolimatta:
”Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihottajanne!” (Gal 5:12)
Jos suola käy suolattomaksi…
”Suola on hyvä; mutta jos suola käy suolattomaksi, millä te sen maustatte? Olkoon teillä suola itsessänne, ja pitäkää keskenänne rauha.” (Mk 9:50)
Olen toki minäkin huolissani yhteiskunnan polarisoitumisesta ja vihantäyteisestä kahtiajaosta ja myös tyhjästä temmatusta nationalismikitinästä, johon monet kristitytkin ovat vaarassa langeta erehtyen tuomitsemaan kunnon ihmisiä huonoiksi ja kelvottomiksi otuksiksi. Kristityn tulee nähdä toinen kristitty täydellisenä Kristuksessa eikä etsiä hänestä vikoja.
Hei kristitty, älä ole nolo nössö! Ota ruoska käteen, korota äänesi ja ole Jeesus!
”Jeesus teki nuoranpätkistä ruoskan ja ajoi heidät kaikki temppelistä lampaineen ja härkineen. Hän paiskasi vaihtajien rahat maahan ja kaatoi heidän pöytänsä.” (Joh 2:15)
Pelastusasia ei liene kiinni siitä, onko nimi jokin tietyn kirkkokunnan jäsenluettelossa. Eikä kaiketi siitäkään, missä kirkossa ajatellaan olevan pätevin liturgia tai riitus tai virheettömin oppi, olivatpa ne alkuseurakunnan tai kirkkohistorian perinteen mukaisia tai tiukasti yksin raamatullisia.
Uuden testamentin pohjalta arvioisin, että sielujen pelastus ikuiseen elämään koskee niitä, jotka uskovat: niitä jotka uskovat Jumalaan ja uskovat ristiinnaulittuun Vapahtajaan Jeesukseen; niitä jotka ovat ottaneet ilosanoman vastaan (sekä heidän lapsiaan, jotka ovat pyhiä).
“Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.“ (Joh 14:1) ”Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen.” (Heb 11:6)
Usko tulee ilosanoman kuulemisesta – siis joillekin usko syntyy ja joillekin ei. Tämä kuvaa uskomista henkilökohtaisella tasolla. Tällöin:
§1 Jumala ei sitä asiaa mielivaltaisesti määrää §2 Ihminen ei voi uskomistaan omavaltaisesti valita tai “ratkaista“
Toki koko evankeliumi on lähtöisin Jumalasta, mutta sumeutta on siinä, kuinka yksilöihminen siihen suhtautuu. Uskon syntyminen onkin mysteeri, salattu asia. Itseäni puhuttelevat nämä sanat:
“Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni.“ (Joh 18:37) ”Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on.” (Luuk 19:10)
Luotan siihen, että totuus tunnistaa totuuden, sekä siihen, että Jeesus löytää etsimänsä. Mielestäni täydellinen luottamus Jumalaan on mitä parhainta elämänviisautta.
Yllä oleva pätee henkilökohtaiseen uskomiseen. On olemassa myös näkemys, jossa henkilökohtaisen uskon korvaa se, mitä kirkko edustaa – siinä painotus ei ole niinkään henkilökohtaisessa uskomisessa, vaan yhteisessä pyhän kokemuksessa. Siinäkin asiassa on syytä asettaa täysi luottamus Jumalaan, sillä hänellä on kyky arvioida ihmisten sieluntilaa tasan oikein ja sataprosenttisen vanhurskaasti.
“Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni.“
Blogi 