Mobilisaatio Rojavan puolustamiseksi jatkuu - uusia paikkakuntia liittyy mukaan
Uutiset | 25.10.2019 @ 15:57 | Katselukertoja: 593
Avainsanat: rojava kurdistan syyria turkki vallankumous vastarinta aseellinen taistelu sota miehitys ypg ypj sdf solidaarisuus turkki ulos rojavasta riseup4rojava mielenosoitus helsinki tampere karjaa lahti kokkola jyväskylä

Vastarinta on elämää!
Eilen kansainvälisenä YK-päivänä Helsingissä, Porvoossa ja Turussa osoitettiin mieltä Turkin miehityssotaa vastaan samaan aikaan kun Tampereella ja Oulussa järjestettiin avoimia kokouksia tulevan toiminnan organisointiin. #TurkkiUlosRojavasta-mobilisaatio on lähtenyt voimalla käyntiin, 15 ensimmäisen päivän aikana on järjestetty jo yli 20 mielenosoitusta ja muuta tapahtumaa lukuisilla paikkakunnilla. Liike on levinnyt myös Jyväskylän, Kokkolan, Rovaniemen ja Porvoon kaltaisiin kaupunkeihin, joissa Rojavan vallankumouksen puolesta järjestäydytään ensimmäistä kertaa.
Viimeiset päivät ovat Rojavassa olleet hiljaisempia, kun suurvallat Venäjän, Turkin ja Yhdysvaltain johdolla käyvät kauppaa Pohjois-Syyriasta alueen ihmisten ja heidän itsehallintonsa kustannuksella. Turkin mobilisoimat jihadistit eivät ole myöskään pitäytyneet tulitauossa, mutta laajemmat ilmapommitukset ja miehityspyrkimykset ovat hiljentyneet. Sota voi kuitenkin leimahtaa liekkeihin päivänä minä hyvänsä. Syyrian demokraattiset voimat (SDF) on jo ilmoittanut, ettei se hyväksy Venäjän ja Turkin likaisia sopimuksia Pohjois-Syyrian miehittämisestä, sen väestön ajamisesta pakolaisiksi ja alueen muuttamisesta Turkin valvomaksi kalifaatiksi. SDF kehottaakin kaikkia tukijoitaan Pohjois-Syyriassa, Kurdistanissa ja muualla maailmassa valmistautumaan sodan toiseen vaiheeseen. Tämä on eksistentiaalinen taistelu koko Rojavan vallankumouksen ja alueen kurdien, armenialaisten, assyrialaisten kansojen olemassaolosta. Ota yhteyttä paikkakuntasi solidaarisuusryhmään, ja aktivoidu toiminnassa! Jos kuulut jo johonkin poliittiseen ryhmään, järjestöön tai puolueeseen miettikää mitä voitte tehdä järjestönä!
Loppukuuksi on jo ilmoitettu lukuisia tapahtumia, ja lisää ilmoitetaan lähes päivittäin. Katso oman paikkakuntasi tapahtumat alta ja lähde mukaan kasvavaan liikkeeseen vapauden, demokratian, naisten vapautuksen ja ekologian puolesta:
LA 26.10. KOKKOLA: Solidaarisuutta Rojavaan! -mielenosoitus
SU 27.10. KARJAA: Aştî, fred, rauha peace – tukikonsertti
MA 28.10. LAHTI: Turkki ulos Rojavasta! -mielenosoitus
TI 29.10. HELSINKI: Pohjois-Syyrian konflikti: solidaarisuus ja rauhan mahdollisuus -keskustelutilaisuus
TI 29.10. TAMPERE: Turkin hyökkäys Syyriaan ja kurdien tulevaisuus
LA 2.11. WORLD KOBANE DAY
JYVÄSKYLÄ: Infotilaisuus Rojavan tilanteesta
Katso myös:
- Mobilisaatio Rojavan vallankumouksen puolustamiseksi – tulevat ja menneet tapahtumat (Varis-verkoston verkkosivuilla)
- Turkin valtion lentoyhtiön terminaali blokattiin Helsinki-Vantaalla
- FridaysForFuture osoitti perjantaina tukensa Rojavan vallankumoukselle
- Make Rojava Green Again kutsuu solidaarisuuteen ja vastarintaan
- Toimintakutsu: Solidaarisuutta Rojavaan, Turkin hyökkäystä vastaan!
- Tuhannet lähteneet kaduille Rojavan tueksi, Suomessa viikon aikana 10 mielenosoitusta


































