Takku Facebookissa Takun tarjoamat verkkosyötteet (feedit)
Luo tunnus! | Kirjaudu 28.04.2026 @ 06:39

Tiedote: Narinkkatorilla vastustetaan Turkin sotaa kurdeja vastaan

[Yhdessä Rojavan puolesta]

VAPAA JULKAISTAVAKSI JA LEVITETTÄVÄKSI HETI

Suomen Kurdien kulttuurikeskus on maanantaista 5. helmikuuta lähtien pitänyt infotelttaa Helsingin Narinkkatorilla. Turkin armeijan ja sen rinnalla taistelevien jihadistimilitioiden hyökkäyksestä Pohjois-Syyrian Afrinin alueelle tiedottava infoteltta on jo ensimmäisten päivien aikana kerännyt paljon huomiota torilla ja sosiaalisessa mediassa, osittain sitä häiriköimään saapuneen rasistisen Suomen kansa ensin -ryhmän ansiosta.


Kurdien kulttuurikeskus pystytti viikon kestävän infoteltan kiinnittääkseen ihmisten huomion Turkin hyökkäykseen ja laajentumispyrkimyksiin Pohjois-Syyrian kurdialueilla, joilla Turkin valtion pelätään toteuttavan ja laajentavan historiassaan toistunutta kurdivastaista kansanmurhapolitiikkaa. Turkki on pommittanut ilmavoimillaan Afrinin aluetta, sen kyliä ja kaupunkeja, historiallisia ja arkeologisia kohteita sekä hautausmaita ja moskeijoita kahden ja puolen viikon ajan. Afrinin terveysneuvoston mukaan (tiistaina 6.2.) jo 148 siviiliä on kuollut pommituksissa, minkä lisäksi satoja on haavoittunut vakavasti ja tuhannet ovat menettäneet kotinsa. Turkin armeija ja sen rinnalla taistelevat jihadistiset palkkasotilaat ovat myös syyllistyneet kotien ja kylien ryöstelyyn, ruumiiden häpäisyyn ja silpomiseen sekä siviilien teloituksiin, kuten kokonaisen perheen polttamiseen elävältä asuntoonsa Elbizkên kylässä. Turkin armeija on aiemmin syyllistynyt samanlaisiin rikoksiin Kaakkois-Turkin kurdialueilla myös huomattavasti suuremmassa mittakaavassa.

“Turkin valtion hyökkäys Pohjois-Syyrian kurdialueille on selvää jatkoa vuosikymmenien nationalistiselle ja kurdivastaiselle politiikalle, jota Turkki on harjoittanut Kaakkois-Turkin kurdialueilla. Erdoganin tarkoitus on tuhota kurdien kulttuuri sekä kurdien ja muiden Lähi-idän kansojen vapauden ja tasa-arvon puolesta kamppaileva liike, joka on saanut tukevan jalansijan Pohjois-Syyrian demokraattisilla itsehallintoalueilla”, sanoo teltan edustalla lentolehtisiä jakava kurdiaktivisti.

Helsingissä ja ympäri maailmaa on järjestetty yhä suurempia protesteja Turkin laajentumispyrkimyksiä ja kurdivastaista politiikka vastaan. Afrin on koko Syyrian sisällissodan ajan aina Turkin hyökkäykseen asti ollut Syyrian rauhallisimpia alueita ja majoittanut lähes oman asukaslukunsa verran maansisäisiä pakolaisia. Afrin on osa Pohjois-Syyrian demokraattista federaatiota, eli ruohonjuuritason demokratian, sukupuolten tasa-arvon ja sekularismin periaatteiden mukaan toimivaa itsehallintoaluetta, jossa kurdit, turkmeenit, arabit, kristityt ja muut pienemmät uskonnolliset ja etniset vähemmistöt ovat rauhassa rakentaneet demokraattista ja vapaata yhteiskuntaa muuten sisällissodan riivaamassa maassa. Pohjois-Syyrian federaation puolustusvoimat, Syyrian demokraattiset voimat, on ollut kansainvälisen ISIS:n vastaisen koalition tärkein liittolainen Syyriassa. Turkin hyökätessä Afriniin SDF oli juuri kukistamaisillaan ISISin koko Koillis-Syyrian alueelta.

Infoteltalta saa ajantasaista ja paikallisiin lähteisiin perustuvaa tietoa Turkin hyökkäyksestä Afriniin joka päivä aamuyhdeksän ja iltayhdeksän välillä. “Rasistisen ryhmän häiriköinti alueella on tietysti kiusallista, mutta olemme iloisia siitä, kuinka paljon ihmisiä on saapunut teltalle juuri siitä syystä osoittamaan tukea ja kiinnostusta kurdien vapausliikettä kohtaan. Omalta puoleltamme pyrimme keskittymään tärkeimpään asiaan, eli Turkin valtion ja sen tukemien terroristiryhmien kurdivastaiseen aggressioon ja vaatimaan miehitysarmeijan vetäytymistä Pohjois-Syyrian demokraattisen federaation alueilta”, sanoo Marko Suomen Kurdien kulttuurikeskusta tukevasta Yhdessä Rojavan puolesta (YRP) -solidaarisuusryhmästä.

Demokraattinen, tasa-arvoinen ja alueen kulttuurisen moninaisuuden huomioiva ratkaisu Syyrian sisällissotaan on koko kansainvälisen yhteisön asia. Afrinin tukijat vaativatkin YK:ta ja Kansainvälisen koalitiota turvaamaan Afrinin vakauden ja turvallisuuden jatkuvuuden ja puolustamaan Afrinia ulkoisilta hyökkäyksiltä. Afriniin, Rojavaan ja Pohjois-Syyriaan kokonaisuutena kohdistuvat Turkin hyökkäykset hyödyttävät ISIStä ja muita salafistisia ryhmiä. ISISin vastaisen kansainvälisen koalition on toimittava tätä vastaan ja estettävä Turkin armeijan hyökkäykset. Turkin valtio on miehittävä voima Syyriassa. Kansainvälisen yhteisön ei pidä katsoa tilannetta sivusta ja Turkin armeija on saatava jättämään Syyrian maaperä.

Katso myös:

Tulosta Email

Paluuviite

Tämän kohteen paluuviite-osoite (Trackback URL): https://takku.net/trackback.php/20180208225944162

Ei paluuviitteitä tähän kohteeseen.

0 kommentti(a)

Käyttäjätiedot





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

banneri_akirjasto

Anarkistinen kirjasto

banneri_eroaarmeijasta

Eroa-Armeijasta.fi

banneri_rojava

Rojavan puolesta

banneri_vapaasyndikaatti

vapaasyndikaatti.info

banneri_kumma

kumma.me

banneri_varis

Varis-verkosto

banneri_toimitus

Toimitus

banneri_meemit

Anarkistimeemit

banneri_liittox

liitto X

banneri_kaninkolo

Mustan kanin kolo

banneri_caradura

Caradura's Lounge

banneri_antivaalit

antivaalit.info

banneri_tyrni

Tyrnikirjasto

banneri_hirvitalo

Hirvitalo

banneri_wikikko

Wikikko.info

banneri_oulutopia

OulUtopia

AMR Hki

AMR Hki

banneri_squathki

Squat HKI

banneri_aryhma

A-ryhmä

banneri_kirjakahvila

Turun Kirjakahvila

banneri_alusta

Alusta

banneri_kapis

Kapinatyöläinen

banneri_ilonpilaaja

ilonpilaaja

banneri_pif

Punk In Finlandnet

banneri_lehtilehti

LEHTI

banneri_akl

Aseistakieltäytyjäliitto

banneri_vallankumouksen

Vallankumouksen hedelmiä

banneri_oikeuttae

Oikeutta eläimille

banneri_vastavirta

Vastavirta