Takku Facebookissa Takun tarjoamat verkkosyötteet (feedit)
Luo tunnus! | Kirjaudu 27.04.2026 @ 07:47

YPS-joukoille muodostettiin Ylin koordinointiryhmä

[Yhdessä Rojavan puolesta]

YPS-joukoille muodostettiin Ylin koordinointiryhmä – tavoitteena entistä järjestäytyneempi vastarinta.

Siviilien itsepuolustusjoukot (YPS), jotka muodostettiin vuoden 2015 lopulla vastustamaan valtion terroria Turkin kurdialueilla, ovat järjestäytyneet Ylimmän koordinointiryhmän (General coordination) alle. Ylimmän koordinointiryhmän perustamistilaisuudessa painotettiin, ettei Turkin viranomaisia tule päästää kapinallisten hallitsemille alueille.


Julkilausumassa muistutettiin, että Yekîneyên Parastina Sivîl (YPS) järjestäytyi vallankumouksellisen nuorison esimerkkiä seuraten. Vuoden 2015 loppupuolella alkoi käydä selväksi, että Vallankumouksellisten nuorten patrioottisen liikkeen (YDG-H) vastarinta täytyi laajentaa ammattimaiseksi puolustusvoimaksi, joka kattaa kaikki yhteiskunnan kerrostumat.

Ylin koordinointiryhmä sanoi julistuksessaan, ettei 22.7.2015 alkanut AKP:n ja valtion hyökkäys kurdi- ja siviiliväestöä vastaan ole suinkaan ensimmäinen laatuaan: “Turkin valtion 93-vuotisen historian aikana kurdiväestö on kohdannut monia kansanmurhan kaltaisia hyökkäyksiä. Nämä hyökkäykset jatkuivat koko 1900-luvun ajan, ja viimeisen 30 vuoden ajan ne ovat keskittyneet ajamaan kurdiväestön pois mailtaan.”

Ylin koordinointiryhmä nosti esiin, että AKP:n hallinto on aloittanut uuden etnisen puhdistuksen uudistamalla 1920-luvun fasistista ideologiaa vastauksena kurdien vapaustaistelun viime aikoina saavuttamiin voittoihin. Viitaten Turkin hyökkäyksiin Rojavan itsehallinnollisia alueita vastaan, julistus toi esiin etteivät AKP:n puhdistukset rajoitu Turkin valtion rajojen sisään, vaan ne kohdistuvat kurdiväestöön kokonaisuutena.

Ylin koordinointiryhmä huomautti myös, että Turkin hallitus aloitti julman hyökkäyksen kurdiväestöä ja demokraattisia voimia vastaan jouduttuaan kriisiin kesäkuun 7. päivän vaalitappion jälkeen. “AKP:n hallitus sanoutui yksipuolisesti irti aselevosta, ja hyökkäsi kurdinuorisoa, erityisesti YDG-H:sta, vastaan. Siitä lähtien satoja siviilejä on murhattu, ja iskut ovat vähitellen siirtyneet kurdien asuinalueille. Vastauksena kiihtyneeseen valtion aggressioon suuri osa Bakurista julistautui autonomiseksi Turkin valtiosta.  Puolustaakseen itsehallintoa ihmisten vapaan elämän ilmauksena kurdinuoriso järjestäytyi itsepuolustusjoukoiksi Vallankumouksellisten nuorten patrioottisen liikkeen (YDG-H) alle. Kurdistanin nuoriso on siitä lähtien ottanut tehtäväkseen kapinallisten asuinalueiden puolustamisen usein ylimitoitettua ja jengityylistä väkivaltaa vastaan.”

Julistuksen mukaan Turkin valtion hyökkäykset kurdivähemmistöä vastaan nousivat uudelle tasolle 14.12.2015, kun valtio alkoi pommittaa muinaisia kurdikaupunkeja ja siviiliasutusta valtavalla sotilaallisella voimalla ja ammattimaisella kalustolla. “Vastauksena näihin hyökkäyksiin, myös YDG-H:n vastarinnan on noustava uudelle tasolle, jolla se vastaa käynnissä olevan aggression voimaa. Alkoi käydä selväksi, että Vallankumouksellisten nuorten patrioottisen liikkeen (YDG-H) vastarinta täytyi laajentaa ammattimaiseksi puolustusvoimaksi, joka kattaa kaikki yhteiskunnan kerrostumat. YPS-joukkoja muodostettiin useissa kaupungeissa vallankumouksellisen nuorison esimerkkiä seuraten.“

YPS:n Yleinen yhteistyöelin muodostettiin itsehallintoalueilla toimivien paikallisten itsepuolustusjoukkojen edustajista. Sen on tarkoitus viedä itsepuolustus entistä järjestäytyneemmälle ja määrätietoisemmalle tasolle. YPS korosti, että heidän päätarkoituksensa on luoda kapinallisille alueille voimakas itsepuolustus, joka pystyy pitämään hallituksen joukot poissa näiltä alueilta ja levittämään vastarintaa koko Kurdistanin alueelle. YPS:n Ylin koordinaatioryhmä lopetti julkilausumansa kutsuen kurdinuorisoa liittymään vastarintaan ja kaikkia kurdeja voimistamaan vastarintaa vapaan tulevaisuuden rakentamiseksi.

Katso myös:

Kurdien itsehallintoliike julistaa Pohjois-Kurdistanin autonomiseksi Turkista

Kurdien itsehallinto-liike Turkin kaakkoisosissa: Haydar Daricin haastattelu

Kurdit vastustavat Turkin ulkonaliikkumiskieltoja

Miten ymmärtää kurdien vastarintaa?

Tulosta Email

Paluuviite

Tämän kohteen paluuviite-osoite (Trackback URL): https://takku.net/trackback.php/20160126004737684

Ei paluuviitteitä tähän kohteeseen.

0 kommentti(a)

Käyttäjätiedot





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

banneri_akirjasto

Anarkistinen kirjasto

banneri_eroaarmeijasta

Eroa-Armeijasta.fi

banneri_rojava

Rojavan puolesta

banneri_vapaasyndikaatti

vapaasyndikaatti.info

banneri_kumma

kumma.me

banneri_varis

Varis-verkosto

banneri_toimitus

Toimitus

banneri_meemit

Anarkistimeemit

banneri_liittox

liitto X

banneri_kaninkolo

Mustan kanin kolo

banneri_caradura

Caradura's Lounge

banneri_antivaalit

antivaalit.info

banneri_tyrni

Tyrnikirjasto

banneri_hirvitalo

Hirvitalo

banneri_wikikko

Wikikko.info

banneri_oulutopia

OulUtopia

AMR Hki

AMR Hki

banneri_squathki

Squat HKI

banneri_aryhma

A-ryhmä

banneri_kirjakahvila

Turun Kirjakahvila

banneri_alusta

Alusta

banneri_kapis

Kapinatyöläinen

banneri_ilonpilaaja

ilonpilaaja

banneri_pif

Punk In Finlandnet

banneri_lehtilehti

LEHTI

banneri_akl

Aseistakieltäytyjäliitto

banneri_vallankumouksen

Vallankumouksen hedelmiä

banneri_oikeuttae

Oikeutta eläimille

banneri_vastavirta

Vastavirta