Turkin militantin nuorison nousu

Jo vuosien ajan, turkkilaiset ovat katselleet kuinka kaaos on nielaissut Irakin ja Syyrian. Nyt maa on kasvotusten oman mahdollisen sisällissodan kanssa. Myöhään heinäkuussa, maata hallitseva "Oikeus ja kehitys puolue" (AKP) teki kohtalokkaan päätöksen lopettaa kaksi ja puoli vuotta meneillään olleet neuvottelut kurdimilitanttien kanssa ja aloitti sotilaskampanjan heitä vastaan. Siitä lähtien Turkin kurdialueet, jotka kattavat yhden neljänneksen koko pinta-alasta, ovat muuttuneet sota-alueiksi, sotilaiden ja poliisin muututtua kohteeksi kurdien kranaatinheittimille ja tienvarsipommeille.

Yli 120 Turkin turvallisuusjoukkojen jäsentä on kuollut yhteenotoissa militanttien kanssa, joista monilla on yhteyksiä laittomaksi julistettuun Kurdistanin työväenpuolueeseen (PKK), sen jälkeen kun tulitauko raukesi kaksi kuukautta sitten. Elokuusta lähtien, satojen ilmaiskujen jälkeen PKK:n sissejä vastaan naapurimaa Irakin alueella, armeija ja poliisi on yrittänyt asettaa koko kaakkoisen kurdialueet saarron alaiseksi. Yli tusina kurdikaupunkeja reagoi tähän julistautumalla "autonomisiksi". Turkin turvallisuusjoukot ovat huomanneet olevansa ennennäkemättömän vastarinnan edessä, jota johtavat uudet PKK:hon yhteyksissä olevat nuorisomilitiat. Turkin presidentti Tayyip Erdogan ja hänen AKP-hallituksensa, tuntuvat olleen täysin varautumattomia niiden laukaisemaan konfliktiin.

EILISEN SOTA

Ankaran hallitus on ilmeisesti luullut pistävänsä kurdikansanosan järjestykseen käyttämällä sotillaallista ylivoimaa - ilmaiskuja yhdessä kommandojoukkojen hyödyntämisen kanssa - kuten se teki 1990-luvulla, niin sanotun "likaisen sodan" aikana, jolloin se onnistui vähentämään PKK:n kapasiteettia sissisodan käymisessä kurdialueilla. Silloin, iskeäkseen PKK:ta vastaan ja heikentääkseen kurdeja, Turkin hallitus pakkosiirsi maanviljelyä harjoittavia yhteisöjä ja poltti kylät maan tasalle. Mutta se oli eilisen sota, eikä tule enää onnistumaan uutta kurdiliikettä vastaan, joka on erittäin urbaani, poliittisesti kehittynyt ja laajalle levinnyt.

Toinen tärkeä asia on se, että kun PKK 90-luvlla oli suhteellisen eristäytynyt Turkissa, tänään on olemassa de facto autonominen kurdialue, joka ulottuu rajan yli Syyriaan ja jota johtaa PKK:hon kytköksissä oleva Demokraattinen yhtenäisyyspuolue (PYD). PYD:n kolme autonomista piirikuntaa, jotka kurdit tuntevat nimellä Rojavaye Kurdistane (Läntinen Kurdistan), tai yksinkertaisesti Rojava, on kohottanut Turkin kurdien haluja itsehallinnon saavittamiseksi, etenkin PYD:n voiton jälkeen Islamilaisesta Valtiosta (joka myös tunnetaan nimellä Isis) Kobanen autonomisessa piirikunnassa. USA:n ilmaiskujen turvin, PYD:n ja PKK:n taistelijat, Turkista saapuneiden kurdivapaaehtoisten avustamana, rikkoivat Isisin piirityksen kaupungin ympärillä.

Vain viikkoa ennen kuin Yhdysvallat tuli PYD:n avuksi, heillä oli huomattavia vaikeuksia pysäyttää Isis. Tällöin presidentti Erdogan ilmaisi tyytyväisyytensä käsillä olevan kurdien tukialueen luhistumisesta ja innoissaan julisti että "Kobane kaatuu hetkenä minä hyvänsä". Erdoganin kommentti aloitti neljä päivää kestäneet mellakat 35 kaupungissa ympäri Turkkia ja hallitus julisti ulkonaliikkumiskiellon suurimpaan osaan Kaakkois-Turkkia. Kobanen voiton seurauksena, miljoonat konservatiiviset kurdit alkoivat myös tukea ajatusta autonomisesta Rojavasta vaihtoivat leiriä AKP:n tukemisesta kurdimyönteiseen Kansan demokraattiseen puolueeseen (HDP) kesäkuun 7. päivän parlamenttivaaleissa. Kasvanut kannatus mahdollisti HDP:n 10% kannatusrajan rikkomisen ja siitä tuli ensimmäinen kurdijohtoinen puolue Turkin parlamentissa. Näin ollen AKP menetti sen enemmistöaseman.

Kobanen jälkeen, uusien voittojen ansiosta Pohjois-Syyriassa, PYD:n oli mahdollista yhdistää maantieteellisesti kaksi sen kolmesta piirikunnasta, kohottaen jälleen odotuksia siitä että Rojavasta tulisi pian yhtenäinen autonominen alue, joka ulottuisi lähes koko Turkin eteläisen rajan pituudelle. Tämän kehityksen edessä Erdogan päätti entistä rajummista toimenpiteistä ja etsi tähän myös kansainvälisen yhteisön tukea. "Vetoan koko maailmaan," hän sanoi puheessa kukausi ennen kuin Turkki aloitti sen PKK:n vastaisen sotilaskampanjan. "Me emme ikinä tule hyväksymään (Kurdi) valtion perustamista Pohjois-Syyriaan ja meidän etelään. Tulemme taistelemaan sitä vastaan hinnalla millä hyvänsä".

Kun halllituksen kustannukset PKK:n vastaisessa sodassa ovat osoittautuneet suuriksi, Erdogan taistelee myös poliittista taistelua oman selviytymisensä puolesta. Hän on estänyt koalitiohallituksen syntymisen ja sen sijaan määrännyt pikavaalien järjestämisen 1. marraskuuta, yrityksessä muodostaa AKP:n johtama yhden puolueen hallitus. Hävittyään noin 5,5% kurdikannatuksen AKP:lle, Erdogan toivoo nyt voittavansa ääniä AKP:n keskustaoikeistolaisen vastustajan Nationalistisen liikkeen puolueen kannattajilta, hyödyntämällä PKK:n vastaista ilmapiiriä ei-kurdilaisten turkkilaisten keskuudessa.

MAD MAX SUKUPOLVI

Kovia kokeneesta eteläisestä Cizren kaupungista on tullut kurdien vastarinnan symbolinen keskus. Siellä, yli 5000 turvallisuusjoukkojen sotilasta ja poliisia taisteli aseistettuja kurdien nuorisomilitioita vastaan, jotka kaivautuivat omatekoisiin juoksuhautoihin. Vaikka turkkilaiset joukot saivatkin kaupungin hallintaansa yhdeksän päivän jälkeen, olosuhteissa jotka muistuttivat poikkeustilaa, useimmat asukaat syyttivät hallitusta vahingoista joita kaupunki kärsi ja siviilien kuolemista, joista he syyttivät armeijan harkitsemattomia taktiikoita.

Cizre on hyvä esimerkki AKP: kannatuksen romahduksesta johtuen sen asenteesta kurdeja kohtaan. Kyseisessä kaupungissa HDP voitti 85% äänistä, mutta Erdogan on tehokkaasti mitätöinyt tuloksen ja estänyt kurdeja saavuttamasta minkäänlaista itsehallintoa parlamentarismin kautta. Cizren kurdiasukkaat ja heidän toverinsa ympäri Turkkia ovat täten entistä valmiimpia turvautumaan väkivaltaan saadakseen äänensä kuuluviin.

Vaikka maaliskuussa Abdullah Öcalan, PKK:n vangittu johtaja, kutsui kurdeja hylkäämään aseellisen taistelun, on Turkin sotilaskampanja saanut aikaan muutoksen kurdien vapautusliikkeen sisällä. Syyskuun 10. päivä, Kurdistanin yhteisöjen neuvosto ja sen toimeenpaneva neuvosto, joka on pan-kurdilainen järjestö jota PKK dominoi, julkaisi lausunnon, jossa se kehotti "täyteen vastarintaan valtion turvallisuusjoukkoja vastaan, jotka toimivat kurdialueilla". PKK:n väliaikaisen poliittisen johtajan Cemil Bayikin johdolla, toimeenpaneva neuvosto kirjoitti lausunnossan "Cizren ihmisiä tulisi tukea samalla tavalla kuin Kobanen vastarintaa tuettiin. On tullut aika seistä Bakuren (Pohjois-Kurdistanin) ihmisten rinnalla".

Kuten lausunnosta käy ilmi, paikalliset nuorisomilitiat hallitsevat entistä enemmän tapahtumia. Löyhästi organisoituneita PKK:n Patrioottisen nuorisoliikkeen (YDG-H) lipun alle, nämä militiat pitävät sisällään kurdinuorisoa iältään 15-25 vuotta, jotka kasvoivat likaisen sodan aikana ja ovat todistaneet jihadistien voittoisaa kaupunkisotaa Irakin ja Syyrian alueilla. Aivan kuten jihadistinuorilla rajan toisella puolen, kurdien YDG-H:lla on oma kulttuurinsa mitä tulee itsensä uhraamiseen, jota vie eteenpäin retoriikka, joka näkee Turkin valtion rikollisena, kurdien kiduttajana ja kunnioittaa kaikkein radikaaleimpia PKK:n taistelijoita.

Analyytikot jotka ovat kirjoittaneet turkkilaisiin medioihin, kuten Metin Durcan, ovat kutsuneet näitä nuoria "Mad Max-sukupolveksi": sosiaalista mediaa käyttäviksi militanteiksi, jotka radikalisoituvat helposti ja löytävät taistelusta henkilökohtaisen roolinsa sekä saavat jännitystä yhteenotoista Turkin valtiota vastaan.

LOPPUMATON VIIMEINEN TAISTELU

Ennen kuolemaansa vuonna 2012, arvostettu kurdipoliitikko Serafettin Elci antoi kuuluisan varoituksensa Turkin hallinnolle siitä, että ajat ovat muuttumassa. "Me olemme viimeinen sukupolvi, jonka kanssa pystytte neuvottelemaan", hän julisti. "Meidän jälkeemme, joudutte kohtaamaan sukupolven joka on kasvanut sodan keskellä". Enteellinen varoitus filosofilta ja asianajajalta, joka itsekin istui kahdeksan kuukauden vankilatuomion Diyarbakirin sotilasvankilassa, on käynyt toteen.

Vaikka niin sanottua Mad Max-sukupolvea ei veilä täysin ymmärretä, on selvää että PKK:n johto ei kykene täysin kontrolloimaan näitä urbaaneja kurdikapinallisia. Ocalanin ja Bayikin iän ollessa jo kuudessakymmenessä, ikkuna rauhanomaisen poliittisen sopimuksen löytämiseksi saattaa olla sulkeutumassa.

Sillä välin, koska AKP:n hallitus tarvitsee ainakin joitain pieniä voittoja taistelussa PKK:ta vastaan ennen marraskuun 1. päivän vaaleja, on hyvin todennäköistä, että väkivaltaisuudet tulevat nousemaan. Olemme jo nähneet satoja hyökkäyksiä väkivaltaisten ihmisjoukkojen tekeminä HDP:n toimistoja ja tavallisia kurdeja vastaan ympäri Turkkia. Nämä hyökkäykset tulevat todennäköisesti kasvattamaan nuorisomilitioiden rivejä, jotka näkevät itsensä kurdien suojelijoina. Toisin sanoen, AKP:n kurdien vastainen kampanja tulee auttamaan nuorisomilitioiden värväämistä kurdikaupunginosissa kaikissa Turkin suurissa kaupungeissa.

Katutaistelujen riski kaupungeissa kasvaa ennen vaaleja myös äärioikeistolaisen ryhmän "idealististen sydänten" nuorisoliike - joka on kytköksissä Nationalistisen liikkeen puolueeseen - ja AKP:n omien radikaalimpien nuorisoryhmien osalta.

Tänään kurdikysymys on huomattavasti vaikeampi ymmärtää kuin se oli 1990-luvulla. Turkin valtio ei tule helposti voittamaan tuhansia nuoria kapinallisia, jotka nauttivat laajaa kansan suosiota. Eikä Ankara tule myöskään helposti toipumaan siitä sosiaalisesta ja taloudellisesta vahingosta joka sille aiheutuu sen pyrkiessä niin tekemään. Sodalle ei ole loppua ellei palata takaisin neuvotteluihin PKK:n kanssa ja hyväksytä kurdien oikeuksia ajavaa liikettä osaksi Turkin parlamentaarista järjestelmää. Jos Ankara valitsee konfliktin syvenemisen nuorisomilitioita vastaan, se saattaa olla kasvotusten ikuisen sodan kanssa, pysyvästi riidoissa sen kurdivähemmistön kanssa ja katumassa menetettyä mahdollisuutta sopimuksen löytämiseksi.

Micha'el Tanchum

Alunperin julkaistu Foreign affairs-julkaisussa, käännös Rauhanpuolustajien Rojava-ryhmä