Surupostaus
Joo, olen taas tosi hyvin saanut puhuttua koko jutusta yhtään kellekään. Ja kommenttilukosta päätellen voitte arvata, etten halua jakaa tämän enempää.
Miina kuolee huomenna kello 13, ja mun sydän särkyy. Särkee jokainen asia, minkä ei pitäisi sattua, enkä mie tiedä miten tästä selviää. Ajattelen vaan, nyt on tämä tehty, nyt on enää päivä, sitten kaikki on ohi, on taisteltu taas yksi tunti, yksi vierailu ja yksi viimeinen asia kerrallaan.
Mutta mie en ole onnistunut itkemään kun ihan lyhyitä hetkiä. Mietin, että olenkohan mie ihan täysi paska, pelkuri vai tosi rohkea kun mulla on olo, että tämän pitää päättyä, koska jos se jatkuu, niin sattuu vaan enemmän. Ehdottivat aikaa joko ensi viikolle ja huomiselle kahta aikaa, valitsin aikaisemman. En tiedä pitäisikö sen olla väärin, vai oikein.
Mietin, että miten tässä käy, kun tämä suru nyt tuntuu jo niin paljolta, ettei sitä voi jakaa, että siihen tukehtuu, että mitä tapahtuu huomenna kello 13 jälkeen. Pysähtyyköhän kaikki? Toivoisin vaan että tulisi joku pimeys ja uni ja sitten heräisi eikä enää tuntuisi pahalta, eikä syyttäisi itseään. Kun mistä sen jälkeen taistellaan? Ei voi taistella niin, että jos kestän tämän, niin on yksi asia vähemmän. Ei tarvitse varata aikaa, ei soittaa lääkärille, ei kertoa koiran painoa, ei sitä minkä tuhkauksen haluaa, ei pyytää iskältä rahaa, tai elliä ja äitiä tulemaan mukaan. Kaikki on tehty, paitsi että pitäisi nyt nukkua viimeinen yö, viimeinen lenkki, viimeinen tokotreeni, viimeinen automatka, viimeinen silitys, viimeinen katse, viimeinen hengitys.
Sitten tuleekin ensimmäisten asioiden vuoro, ja en haluaisi yhtään niistä. Näistä viimeisistä voi pitää kiinni vielä vähän aikaa.
Lähdettiin aijan luota ja tiellä oli jänis, juostiin sen perään ja mie nauroin, ja Miina juoksi kovaa korvat niskassa. Sitten se kääntyi, niska painui, katsoi muhun, ettei ole hyvä olla. Ja mie lupasin, että huomenna on. Ihan sama kuinka paskaksi sitä itse menee.
Mie olisin halunnut löytää jonkun runonpätkän, jossa olisi kaikki, mutta ei sellaista ole. On vaan paljon erilaisia sävelkulkuja, ajatuksia, toiveita, hetkiä, katseita. Yksi kuva kuitenkin on, kiitos siitä aijalle.
Miina kuolee huomenna kello 13, ja mun sydän särkyy. Särkee jokainen asia, minkä ei pitäisi sattua, enkä mie tiedä miten tästä selviää. Ajattelen vaan, nyt on tämä tehty, nyt on enää päivä, sitten kaikki on ohi, on taisteltu taas yksi tunti, yksi vierailu ja yksi viimeinen asia kerrallaan.
Mutta mie en ole onnistunut itkemään kun ihan lyhyitä hetkiä. Mietin, että olenkohan mie ihan täysi paska, pelkuri vai tosi rohkea kun mulla on olo, että tämän pitää päättyä, koska jos se jatkuu, niin sattuu vaan enemmän. Ehdottivat aikaa joko ensi viikolle ja huomiselle kahta aikaa, valitsin aikaisemman. En tiedä pitäisikö sen olla väärin, vai oikein.
Mietin, että miten tässä käy, kun tämä suru nyt tuntuu jo niin paljolta, ettei sitä voi jakaa, että siihen tukehtuu, että mitä tapahtuu huomenna kello 13 jälkeen. Pysähtyyköhän kaikki? Toivoisin vaan että tulisi joku pimeys ja uni ja sitten heräisi eikä enää tuntuisi pahalta, eikä syyttäisi itseään. Kun mistä sen jälkeen taistellaan? Ei voi taistella niin, että jos kestän tämän, niin on yksi asia vähemmän. Ei tarvitse varata aikaa, ei soittaa lääkärille, ei kertoa koiran painoa, ei sitä minkä tuhkauksen haluaa, ei pyytää iskältä rahaa, tai elliä ja äitiä tulemaan mukaan. Kaikki on tehty, paitsi että pitäisi nyt nukkua viimeinen yö, viimeinen lenkki, viimeinen tokotreeni, viimeinen automatka, viimeinen silitys, viimeinen katse, viimeinen hengitys.
Sitten tuleekin ensimmäisten asioiden vuoro, ja en haluaisi yhtään niistä. Näistä viimeisistä voi pitää kiinni vielä vähän aikaa.
Lähdettiin aijan luota ja tiellä oli jänis, juostiin sen perään ja mie nauroin, ja Miina juoksi kovaa korvat niskassa. Sitten se kääntyi, niska painui, katsoi muhun, ettei ole hyvä olla. Ja mie lupasin, että huomenna on. Ihan sama kuinka paskaksi sitä itse menee.
Mie olisin halunnut löytää jonkun runonpätkän, jossa olisi kaikki, mutta ei sellaista ole. On vaan paljon erilaisia sävelkulkuja, ajatuksia, toiveita, hetkiä, katseita. Yksi kuva kuitenkin on, kiitos siitä aijalle.